maanantai 6. helmikuuta 2017

We are back !


Hurja kirjoitusinto, koirien kanssa kaikenmoista eikä mitään paikkaa mihin kirjoitella kuulumisia. Mitä siis tehdä?

No nostetaan vanha blogi henkiin tietysti! Voi että mulla onkin ollut kauhea ikävä koirabloggaamista. Kaniblogissa on ollut jo vähän aikaa juttua tasaisemmin, mutta tämä jäänyt ihan unholaan. Mietin jo teenkö uuden kokonaan, mutta päätin että vanha saa nostaa päätänsä nyt. Löytää meidän vanhatkin lukijat perille paremmin. Ulkoasua väkersin pari päivää ja mikään ei tuntunut miellyttävän. Kyselin jo muiltakin että hei, teetkö ulkoasuja tilauksesta. Sitten tuli pieni inspis ja toteutin nykyisen. Halusin että ulkoasu olisi ajaton eikä sitä tarvitsisi vaihtaa, paitsi sitten viimeistään kun alkaa kyllästyä oma silmä ja tulee uusi inspis. Näillä siis mennään.

Mitä meille sitten kuuluupi? No Bamsuhan on nyt nelivuotias (Oppimaan innokas) Ja Boris on kolmen. Kauheeta, mun mielestä Boris on aina 10kk ja Bamsu 1v. Tosiaan, koiria parhaassa iässä. Boris ei oo yhtään rauhottunut, paitsi satunnaisesti treeneissä. Bamsua ei voi kutsua enään pikkuvanhaksi vaan kypsäksi. Asutaan koirien kanssa kaksiossa Nokialla kera kahden pupusen ja herppien. Ihan mukavaa seutua lenkkimaastojen kannalta. Myös paikalliselle koiraseuralle tuli vihdoin laitettua kyselyä tokopaikasta mulle ja Bamsulle. Muuten ollaan aika satunnaisesti kavereiden kanssa treenattu ja yksikseen. Koirakaverit tuntuu olevan vähän vähissä, mutta onneksi noilla on toisensa. Kahden koiran plussia, leikittävät toinen toistaan. (wink wink pirkanmaalaisille lukijoille muuten)

Omistajalla kauheeta pentukuumetta pukkaa. Ei voi kuitenkaan ottaa vielä, vaikka niiiin mieli tekisi ottaa pieni pennunpalleroinen tähän pyörimään. Oon päättänyt että kolmatta koiraa ennen kun tähän talouteen tulee autokortti sekä auto. Treenimahdollisuudet varmaan kaksin, kolminkertaistuu heti kertaheitolla ja koirien kanssa pääsee kulkemaan aikalailla sinne mihin osaa ajaa. Semmoset #goals heti alkuun. Onko muut huomannu saman ilmiön vähän syrjempään muuttaessa? Aika kulttuurishokki itselle, oltiin niin Tamperelaistuttu.

Me varmaan tästä hypätään taas bloggaamisen maailmaan ihan kasuaalisti sen kummempia turisematta, adiöö terv. Bamsu ja Boris

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti